Raappanan tuli – Sopii keittämiseen

Raappanan tuli on erinomainen keittotuli, eli tulella voi valmistaa helposti niin keitot, kuin pannukahvitkin. Tulen tekeminen on todella yksinkertaista, eikä se vaadi kuin hiukan valmisteluja. Tarvitset raappanan tulen tekemiseen:

  • Kirveen
  • Puukkon
  • Jonkin tulensytytysvälineen (tulukset, tulitikut, sytkäri)
  • Sahan tarvittaessa
  • ~30 cm pitkän ja melko paksun puupöllin, jossa mahdollisimman vähän oksia
  • Pari klapia, joista voi tehdä sytykkeet

Tulen tekeminen

Niinkuin kaikki nuotiot, niin myös raappanan tulen tekeminen alkaa huolellisella valmistelulla. Ensiksi hankitaan kaksi halkoa (mahdollisimman saman kokoisia), voit esimerkiksi halkaista yhden pölkyn keskeltä. 

 

Lisäksi tarvitset sytykettä, joita voit tehdä itse esimerkiksi pilkkomalla yhden ylimääräisen halon pieniksi paloiksi. Sytykkeeksi kelpaa myös lähiympäristöstä kerätyt risut. Kun kaikki valmistelut on tehty voidaan aloittaa itse tulen tekeminen.

Kerää risut/muut sytykkeet kuten kiehiset kahden halkaistun puun väliin. Sytytä sytykkeet ja katso, että tekemäsi tuli sytyttää myös halkaisemasi halot. Kun puut ovat syttyneet voit laittaa ne lähemmäs toisiaan noin 3-4 cm päähän toisistaan. Kun puupöllit syttyvät voit alkaa valmistaa herkullista pannukahvia.

keittotuli

Raappanan tuli on keittonuotio eli sen avulla voit valmistaa keitot ja kahvit helposti ja nopeasti. Tuli ei kuitenkaan sovi iltanuotioksi eikä yöpymiseen, koska nuotion lämpö suuntautuu ylöspäin.

Rappanan tulen tekeminen

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *